Esittely

Vapaus vai lempi!
Kumpi kultaisempi?
Lemmelle henkeni
uhriksi kannan.
Vapaus jos vaativi,
lempenikin annan.




Tuskin monta Sándor Petöfiä välittömämpää, rakastettavampaa ja samalla miehekkäämpää sekä kirjallisuushistoriallisilta vaikutuksiltaan suurempaa runoilijaa löytyy koko maailmasta. Hänen tunteillaan oli aina melkein intohimon voima, jonkinlainen hurmiotila ei hänestä ollut koskaan kaukana. Sen vuoksi eräät aatteet, jotka olivat valloittaneet hänet, saivat hänen ajaminaan valtavat mittasuhteet.

Petöfin runoudessa intohimoinen rakkaus oli tulisesti valloittava, mutta samalla innolla hän heittäytyi – ja ei vain runoissaan – taisteluun Unkarin kansallisen vapauden puolesta. Kuolemallaan Segesvárin taistelussa venäläisiä vastaan vuonna 1849 hän sinetöi edellä olevan kuuluisan tunnuslauseensa. Samalla valloittaen Unkarin kansallisrunoilijan aseman.

Vajaasta 27 elinvuodestaan Petöfi käytti vain seitsemän vuotta runolliseen luomistyöhönsä. Runoilijan kuoleman jälkeen hänen runojensa viestit tulivat tunnetuiksi koko maailmassa. Niitä on käännetty yli 50 eri kielelle.

Erityisen voimakkaina Petöfin runot elävät hänen kotimaassaan Unkarissa, ja eikä ollut ihme, että vapauden kaipuunsa ajamina unkarilaiset nuoret ja ylioppilaat kokoontuivat lokakuussa vuonna 1956 Budapestin Petöfi –patsaalle runoilijan viestit huulillaan. Mutta kuten historian perusteella tiedämme, heidänkin toiveensa murskattiin raa´alla tavalla.

Vuoden 1956 tapahtumat huomioitiin harvinaisen voimakkaasti myös Suomessa. Helsingin Yliopiston ylioppilaskunta oli verhonnut vanhan ylioppilastalon suruharsoon ja nuoriso osoitti mieltään unkarilaisten ikätovereidensa puolesta. Petöfin sanoma vapaudesta kosketti myös suomalaisia nuoria ja jatkoa seurasi..

Maaliskuun 15. päivänä 1957 perustettiin nuorten Petöfi-kerho, joka sittemmin rekisteröitiin suomalais-unkarilais-virolaiseksi puolueista riippumattomaksi kulttuuriyhteisöksi, Petöfi-Seuraksi. Unkarin kansallisrunoilija oli saanut tänne pohjolaan oman nimikkoseuransa.


Sitoutumaton kulttuurijärjestö


Seura on keskittynyt Suomessa voimakkaasti sukulaiskansojen, lähinnä suomalaisen, unkarilaisen ja virolaisen kirjallisuuden, musiikin, teatterin sekä kuvaamataiteen ystävien yhteenliittymäksi. Tuossa piirissä ei ole kuitenkaan unohdettu etnisiä herkkuja viineistä puhumattakaan. Niitä on esitelty monissa lehdistötilaisuuksissa julkiselle sanalle ja vietetty yhteistyökumppaneiden kanssa jopa ruokaviikkoja.

Seura on järjestänyt vuosien saatossa paitsi suomalais-unkarilaisen kirjailijakesän Lahdessa ja kipeistä asioista keskustelevan laajaa julkista huomiota herättäneen Itsetuhotorjuntaseminaarin Helsingissä. Lisäksi on järjestetty myös jatkokoulutusseminaareja mm. musiikinopettajille ja äidinkielenopettajille Unkarissa.

Silloin tällöin seuran jäsenet osallistuvat joukolla yhteisille iloisille matkoille veljesmaihin tutustuen tavallista turistimatkaa enemmän sikäläisten kulttuureiden monivivahteisiin kirjoihin.

Toiminta kotimaassa laajenee mm. konsertteihin, esitelmätilaisuuksiin ja jopa Mikulas - illallisiin Pyhän Nikolauksen kunniaksi joulukuun kuudennen päivän tienoilla.

Seura julkaisee talkoovoimin tasokasta suomalais-unkarilasis-virolaista kulttuurilehteä neljä kertaa vuodessa. Lehteä jaetaan paitsi seuran jäsenille myös mm. julkishallintoon ja taidelaitoksiin Suomessa, Unkarissa ja Virossa. Lisäksi lehteä menee jonkin verran myös muualla ulkomailla asuville seuran jäsenille ja ystäville.






Palaa alkuun

© Copyright Petöfi-Seura ry  |  Visualisointi ja tekninen toteutus, Matthias Kreisman